Viikkouutiset -

Kryptan viikkouutiset 27/2020

Uutuuksia ja tilauksia

Maanantaina, eli tänään on tullut Lumineth-boxit, minkä piti jo saapua perjantaina. Kuljetusfirma oli hieman liian hidas toimittamaan Helsingistä Poriin tavaraa, ja ne jäivät tympeästi matkan varrelle perjantaina. Mutta, heti tiistaina odottaa yksi varaamaton ja vapaa paketti ostajaansa.

Perjantaina myöskin ilmestyy uusi Magic The Gathering -setti. Mikään salaisuus ei ole sekään, että MTG on kärsinyt kevään ajan viivästyksistä ja toimitusvaikeuksista. Bokseja ja boostereita on jo Kryptan varastossa kuten Planeswalkers-pakkoja. Toivotaan, että promokamat, bundlet ja Collector's boosterit saapuvat perjantaiksi. Jos ne eivät tule, se on mitä se on. Toivottavasti ymmärrätte. Draftin verran on tavaraa ja vielä irtopusseja ja jopa bokseja myyntiin asti silti.

Warlord Gamesin tilaus on tehty jo parisen viikkoa sitten. Tämän hetkinen arvioitu saapumisaika on heinäkuun kolmannella viikolla.

Transformersia ja muuta on tulossa varmaan heinäkuun toisella viikolla lisää.

Green Stuff Worldin tilauksia on tulossa kaksi. Toisessa kynäruiskuja, arvioitu saapumisaika tällä viikolla (eli varmaan ensi viikolla). Näistä tulee hienoja kynäruiskusettejä, missä on mukana tököttiä, värkkiä ja kompuraa! Muut tuotteet onkin Kryptan holveissa jemmassa, vain se tärkein, eli ruiskut puuttuvat. Toinenkin GSW tilaus, missä askartelukamaa hyllyyn laidasta laitaan on tulossa. Arvioitu saapumisaika kenties 2-3 viikkoa.

Games Workshop toimii suhteellisen normaalisti, viivästystä on 0-3 päivää normaaliin. Jotkut ovat tulleet yllättävän nopeasti, joissain kestänyt hetken kauemmin. GW kamaa tulee mm. hylly- ja asiakastilauksia molempia tällä viikolla.

GW uutuuksissa tulee muuten viikon päästä lauantaina mm. uutta Blood Bowlia ja Age Of Sigmariin Generals Handbook 2020! Black Library ilahduttaa tuttuun tapaan viikottaisella uudella laatulukemistolla. Kaikkia tilaan jo huomenna.

Frosthavenin ennakkotilaus Kryptan kautta alkaa 1.7. ja loppuu 15.7.

Kuten tämän kappaleen otsikko sanookin. Krypta lähti joukkorahoittamaan Frosthavenia, ja nyt alkoi jälleenmyyjien tilaukset. Tuotteet tulevat tilattavaksi verkkokauppaan 30.6., eli ovat heti ensimmäinen heinäkuuta valmiita ostettavaksi. Tilausaikaa on pari viikkoa. Tästä tulee vielä oma erillinen iso tiedotuksensa.

Viikko-ohjelmaa

  • TIISTAI:
    • Hammertiistai, eli Warhammeria eri muodoissa. Uskallan sanoa, että ainakin 40K pääsee katsomaan.
    • Piti olla Blood Bowlia, mutta en saa Kryptan BB-järjestäjää kiinni. Eli varauksella pelejä. Krypta siirtää ulkoistetun Blodiksen omaan järjestyslistaansa, niin pyörii hallitummin.
    • Bolt Actionia! Ainakin Kryptan Dani pelailee, ja kiinnostuneita sotakomentajia on muitakin. Jos peli kiinnostaa, ei muuta kuin tsekkaamaan toisen maailmansodan meno.
    • Magic The Gathering Modern kello 17. Sisään 5€, 1,5 pussia per pelaaja palkintopooliin + top kierrosten määrä Ikoria-promot. Lisäksi arvotaan säälipromo kaikkien ei palkittujen osallistujien kesken.
  • KESKIVIIKKO:
  • TORSTAI:
    • Figumaalauksen alkeiskurssi. Perusteita, eli mitä välineitä tarvitaan ja miten niitä käytetään. Mikä on pohjaväri, miten washataan ja miten figusta saa helposti nätin pöytään minimitaidoilla. Kysyä saa mitä vain, myös edistyneempiä tekniikoita. Jutellaan, maalaillaan ja juodaan virvokkeita rennosti. Värejä saa lainata, mutta omat pensselit mukaan/osto Kryptalta. Testifigun saa yhden per asiakas, tai hyllystä voi ostaa esim. edullisia mutta upeita Reapereita. Kello 15-18:30.
  • PERJANTAI:
    • FNM Core M21 Launch Party Draft kello 17. 16€ sisään, 1,5 pussia per pelaaja palkintopooliin. Top osallistujamäärä palkitaan. Lisäksi promoja jaossa (ehkä jälkikäteen jos ne eivät tule vielä tällä viikolla).

Tulossa:

Pistäkää kalenteriin, nämä ovat tulossa, mutta niille erikseen vielä tietoa ja yksityiskohtia.

  • MTG JumpStart Launch Party 17.7.
  • Warhammer Age Of Sigmar turnaus 25.7.
  • MTG Double Masters Launch Party 7.8.
  • PraeCon II 8.8.
  • Warhammer Fantasy Battle 8E avoimet ovet ja pelit 15.8.

Warhammer 40.000 9E peli tasan kolmen viikon päästä lauantaina julkaisusta!


Leave a comment

Please note, comments must be approved before they are published